Arkkitehtuurikierros Kouvolassa: 8 vinkkiä

Viimeisen messuviikon ollessa vielä käynnissä haluamme esitellä teille blogia seuraaville muutamia Kouvolan arkkitehtuurisia nähtävyyksiä! Jos et vielä tällä kertaa vieraillut asuntomessujen oheiskohteissa, kuten Verlan tehdasmuseossa, Ankkapurhan kulttuuripuistossa tai Kuusankosken Taideruukissa, on nähtävää vielä seuraavallekin Kouvolan reissulle.

Tässä muutamia syitä tutustua Kouvolan arkkitehtuuriin vaikkapa ensi kesänä:

talokoreablogi-18

Kouvolan Museokortteli 

Kouvolan Kaunisnurmella sijaitsee Museokortteli, joka erottuu muusta miljööstä idyllisillä puutaloilla, jotka ovat osa Kouvolan historiaa. Museokorttelista löytyy useita kädentaitajia; ompelija, valokuvaaja, entisöintiverstas, sisustussuunnittelija, pajoja ja harrastuskerhoja, Kouvolan Miljöö- ja Radiomuseo sekä tunnelmallinen kahvila.

talokoreablogi-19

Kasarminmäki – Ortodoksikirkko – Portinpylväät 

Kouvolan Kasarminmäki on yksi venäläisten 1910-luvulla rakentamista tiilikasarmialueista. Alueen rakennuskanta on pääosin alkuperäistä, Kasarminmäki toimi Suomen varuskuntana 1990-luvun alkupuolelle asti ja nykyään osa rakennuksista toimii Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun tiloina. Alueelta löytyy myös upea ortodoksinen kirkko, joka rakennettiin venäläiseksi varuskuntakirkoksi vuosina 1913-1915. Suomen itsenäistymisen jälkeen kirkko siirtyi Suomen valtion omistukseen. Alvar Aalto suoritti asepalvelustaan Kouvolassa 1920-luvulla ja suunnitteli tuolloin Kasarminmäelle kaksi porttia ja rauta-aitaa.

Paperitehtaan alue – Alvar Aalto

Kouvolan Inkeroisissa sijaitsee useita Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia. Kokonaisuus koostuu tehdasrakennuksista, Rantalinjan paritaloista, Tervalinjan rivitaloista, kolmesta omakotitalosta ja kolmesta kerrostalosta, Tehtaanmäen koulusta ja Karhunkankaan omakotitaloista. Talojen rakennusajankohta sijoittuu vuosiin 1937-1956, ja tuolloin ne edustivat modernin ja uudenaikaisen rakentamisen kärkeä.

talokoreablogi-20

Urheilupuiston uimahalli 

Kouvolan Urheilupuistosta löytyvä uimahalli on rakennettu vuonna 1964 ja sen luonnosteli Helsingin uimastadioninkin suunnitellut Jorma Järvi ja hänen kuolemansa jälkeen Erkki Heloma.

talokoreablogi-15

Kaupungintalo 

Kouvolan kaupungintalo sijaitsee keskustassa kävelykadun päässä. Rakennus on äänestetty Suomen komeimmaksi kaupungintaloksi Iltalehden kyselyssä. Vaalean ja modernin rakennuksen ovat suunnitelleet Juha Leiviskä ja Bertel Saarnio vuonna 1968. Kansainvälinen DOCOMOMO-järjestö on nostanut sen suomalaisen arkkitehtuurin merkkiteosvalikoimaan. 

talokoreablogi-17

Pohjolatalo

Kouvolan maamerkiksikin nimetty Pohjolatalo erottuu hyvin keskustan muista matalimmista rakennuksista. Pohjolatalo rakennettiin vuonna 1977, koska tarvittiin lisää virastotilaa. Jykevästä betonirakennuksesta löytyy kerrosalaa yhteensä 25 00 neliöitä ja se on jaettu 12 kerrokseen. 

talokoreablogi-14

Kouvolan keskuskirkko 

Kouvolan keskuskirkko jakaa mielipiteitä kirkolle poikkeuksellisen ulkonäkönsä vuoksi. Kirkon on suunnitellut arkkitehtitoimisto Jaakko ja Kaarina Laapotti, se valmistui vuonna 1977 ja vihittiin käyttöön 1978. Kirkko edustaa modernia konstruktiivisesti rakennusosat näkyville jättävää arkkitehtuuria.

talokoreablogi-16

Mansikkamäen koulu

Kouvolan Mansikkamäen koulu on Suomen suurin puukoulu, se on suunniteltu 570 oppilaalle ja 70 aikuiselle. Rakennus koostuu jättimäisistä puuelementeistä ja se valmistui vuonna 2014. 

 

BLOGIPOSTAUKSEN ON KIRJOITTANUT SISUSTUSARKKITEHTIOPISKELIJA SANI OVASKAINEN.

Messukävijän Kouvola-tärpit: 16 vinkkiä

talokoreablogi-6

Base Kitchen & Lounge on vasta avattu seurustelu- ja gourmetravintola Kouvolan keskustassa. Ravintolassa pääsee nauttimaan tuoreiden raaka-aineiden ja kansainvälisten makumaailmojen yhdistelmistä ja viettämään iltaa kokeillen aidoista marjoista ja hedelmistä tehtyjä cocktaileja. Upean Art Deco sisustuksen on suunnitellut Pia Hiltunen, Capricorn Design.

Keskikatu 7, 45100 Kouvola
basekeittio.fi/base-nauti-ja-viihdy/

Bistro Goutu on äidin ja tyttären perustama ravintola, joka on yksin Kouvolan keskustan uusimmista ravintoloista. Ruoka on maukasta, rentoa ja nykyaikaista, ravintola pyrkii käyttämään mahdollisimman paljon lähialueen tuottajien raaka-aineita.

Oikokatu 3, 45100 Kouvola
bistrogoutu.fi

Mimosan Aito sijaitsee Kouvolan ydinkeskustassa Kauppakeskus Hansassa. Ravintolassa panostetaan ruoan puhtauteen, monipuolisuuteen ja ravitsevuuteen. Mimosa käyttää sesongin mukaisia raaka-aineita, sekä suosii kotimaisia ja lähialueen tuottajia. Ravintola sopii niin vegaaneille kuin kovemman luokan lihansyöjille. Mimosa tarjoaa aina iloista asiakaspalvelua.

Torikatu 3-5 lh. 106, 45100 KOUVOLA
mimosanaito.fi

Kymin huvila on vuonna 1873 rakennettu Kuusankosken vanhin käytössä oleva asuintalo. Huvilan on suunnitellut suomalainen arkkitehti Theodor Decker. Tässä upeassa miljöössä voit nauttia laadukkaammasta kotiruuasta ja tarjolla on myös yöpymismahdollisuus.

Ahlmanintie 1, 45700 Kuusankoski
kyminhuvila.fi

 

 

 

talokoreablogi-5

Gastropub Betony on Kouvolan keskustassa sijaitseva moderni olohuonemainen pubi, jonka tarjoamat juomat painottuvat pienpanimo- erikoisoluisiin. Valikoimasta löytyy myös viinejä ja muita alkoholijuomia. Laadukkaat juomat tulevat kotimaasta, Euroopasta ja muualta maailmasta. Betony tarjoilee parempaa pubiruokaa ja arkisin tarjolla on myös lounasta. Betonyssa voi rentoutua ja viettää iltaa ystävien kanssa.

Oikokatu 2, 45100 Kouvola
betony.fi

Three wings tarjoilee palan Amerikkaa suomalaiseen tyyliin Kouvolan ydinkeskustassa, kävelykadun varrella. Annokset on valmistettu puhtaista ja tuoreista raaka-aineista. Ravintolassa on tarjolla myös vegaanisia wingsejä!

Kauppalankatu 3, 45100 Kouvola
threewings.fi/

Cafe Ruukitar on viihtyisä kahvila Taideruukissa Kouvolan Kuusankoskella. Vanha tehdasmiljöö tuo kahvilaan omanlaisensa tunnelman. Valikoimasta löytyy vastaleivottuja herkkuja myös gluteenittomana ja laktoosittomana. Cafe Ruukittaressa on Tuomon luomun tuotemyynti. Taideruukista löytyy myös paljon muuta nähtävää, pienet erilaiset puodit tarjoilevat yksilöllisiä, eettisiä, kierrätysmateriaalista tehtyjä, paikallisia, kotimaisia tai skandinaavisia käsityö-, sisustus- ja designtuotteita sekä herkkuja.

Pälkkärinkuja 2 C, 45700 Kuusankoski
taideruukki.fi/kahvila/

Vanha Kauppa on Kuusankoskella sijaitseva panimokahvila, joka on sisustettu vanhan kaupan hengessä. Kiinteistössä toimii myös Kouvolan ensimmäinen pienpanimo. Projekti lähti restauroijan, restonomin ja olutmestarin pähkähullusta ideasta. Tavoitteena oli säästää pala suomalaista kulttuurihistoriaa ja samalla luoda uutta ja raikasta.

Valtakatu 11, 45700 Kouvola
vanhakauppa.fi/

 

 

talokoreablogi-9

Papulaari on Kouvolan keskustassa sijaitseva tunnelmallinen pieni kahvila, kahviputiikki, teehuone ja herkkupuoti. Papulaari tuo esille laadukkaita pienpaahtimokahveja, siellä arvostetaan laatua, paikallisuutta ja yksilöllisyyttä. Valikoimasta löytyy mm. betonilatte. Saman katon alla on myös kolme muuta yritystä: Nirvana Tea & Wellness, josta löytyy laaja valikoima laadusta teetä sekä syvärentoutushoitoja, Rautainen olo tarjoaa ammattimaista hierontaa ja Korentotorilta kellarikerroksesta löydät joka viikko uusia retro- ja vintage-aarteita.

Kauppamiehenkatu 1, 45100 Kouvola
papulaari.fi/

Naapantuura on kouvolalainen perheyritys, keskustan kävelykadulta löytyvä mukava kahvila on vasta uudistettu. Tarjoilut on leivottu omassa leipomossa, joten tuoreus ja aito maku ovat varmoja. Kahviloita löytyy myös mm. Kauppakeskus Veturista ja Kausalasta.

Kauppalankatu 10, 45100 Kouvola
naapantuura.fi/

Onnenkukko sijaitsee Kouvolan museokorttelin historiallisessa miljöössä. Kahvila on
yrittäjäpariskunnan pitämä, paikan päältä löytyy myös pieni lahjapuoti ja vaihtuvia näyttelyitä. Pikkukahvilassa on kodinomainen tunnelma.

Varuskuntakatu 6, 45100 Kouvola

Sisustusliike Dreams on vuonna 2013 Kouvolan keskustaan perustettu sisustusliike, joka tarjoaa kansainvälisiä tuotemerkkejä. Tunnelmaltaan liike on romanttinen ja kaunis, sekä asiakaspalvelu on aina iloista ja ammattitaitoista. Sisustusliikkeeltä löytyy myös verkkokauppa.

Kouvolankatu 10, 45100 Kouvola
sisustusliikedreams.fi

 

 

talokoreablogi-4

La Vie De Marrakech on sisustus- ja lahjatavaraliike Kouvolan kävelykadulla. Valikoimasta löytyy käsintehtyjä marokkolaisia sisustusesineitä, jotka ovat laadukkaita ja todella kauniita.

Kauppalankatu 5, 45100 Kouvola
marrakech.fi/

Kaarnasydän on hyväntuulinen kahvila Kouvolan Valkealassa Jokelanjoen rantamaisemissa. Paikan päältä löytyy kahvila, sisustus- ja lahjatavaramyymälä sekä hienot maisemat.

Sairaalantie 2-4, 45360 Valkeala
kaarnasydan.fi

Vintage Rosalita on Kouvolan Tornionmäessä sijaitseva sisustuskauppa. Tarjolla on ihania vanhoja esineitä, astiastoja, aarteita sekä huonekaluja.

Kelotie 32, Kouvola
facebook.com/VintageRosalita

Casam on lifestyle-liike Kouvolan keskustassa. Valikoimasta löytyy sisustustuotteita, asusteita ja viherkasveja. Tuotteita tulee niin ympäri maailmaa kuin paikallisilta tuottajiltakin.

Kouvolankatu 26, 45100 Kouvola
casam.fi

 

Blogipostauksen on kirjoittanut sisustusarkkitehtiopiskelija Sani Ovaskainen.