Sormet Saveen – Sara Savijoki Ceramics

Sara Savijoki on helsinkiläinen graafinen suunnittelija ja keraamikko. Sen lisäksi että Sara tekee keramiikkaa itse, järjestää hän myös suosittuja keramiikkakursseja Helsingissä.

 

Talo Koreassa käytettiin Sara Savijoen keramiikkaa keittiön pöydän kattauksessa sekä aamiaiskaapin somistuksessa. Lisäksi Saran mallistoon kuuluvia pieniä maljakoita oli ripoteltu talon muihin tiloihin, kuten kylpyhuoneisiin. Erityistä ihastusta herättivät myös Saran upeat käyntikortit, jotka ilmensivät hänen brändiään täydellisesti.

Graafista suunnittelua työkseen tekevä Sara päätyi keraamikoksi puolivahingossa muutama vuosi sitten, työväenopiston savikurssilla alkaneen keramiikkainnostuksen myötä. Sara koki saven työstämisen olevan rentouttavaa tekemistä työpäivien jälkeen, ja koki käsillä tekemisen tuovan hänelle suurta iloa. Hän innostui keramiikasta siinä määrin, että päättikin lopulta ostaa oman uunin ja dreijan vanhempiensa autotalliin, jossa ehti pitää keramiikkapajaansa vuoden verran.

Noin vuosi sitten Sara löysi Aleksanterinteatterilta Bulevardilta viihtyisän työhuoneen, ja alkoi sittemmin vetämään tiloissa myös keramiikkakursseja yhdessä ystävänsä kanssa. Kurssit on suunniteltu taideterapeuttisiksi kokemuksiksi, jotka auttavat puhdistamaan mieltä stressistä, ja löytämään käsillä tekemisestä vastapainoa kiireiseen arkeen. Samasta syystä Sara innostui keramiikasta alun alkaen itsekin.

Kursseilla on käynyt sekä nuoria että iäkkäämpiä ihmisiä, sekä naisia että miehiä. Suurin osa kursseille tulijoista ei ole tehnyt savitöitä koskaan aiemmin. Keramiikka kiinnostaa erityisesti nuorien, kiireisten helsinkiläisnaisten keskuudessa – savityöt tuovat hektisen elämän keskellä mahdollisuuden pieneen nollaukseen. Uusia kursseja on tulossa tarjolle vielä ennen joulua. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua kursseille osoitteessa sarasavijokiceramics.fi! Tiloissa on mahdollista järjestää myös yksityistilaisuuksia 6-8 henkilön ryhmille, esimerkiksi työpaikan virkistystarkoituksiin.

Tällä hetkellä Saran omatekemää keramiikkaa myydään Mikonkadun TRE:ssa. Kaikki astiat ovat Aleksanterinteatterilla käsintehtyjä, ja astianpesukoneen kestäviä.

Mattamustan lumoissa

Kun viime kesänä tapasimme asiakkaamme ensimmäisen kerran, vain yksi asia sisustuksessa oli varmaa: taloon tulee mattamusta keittiö. Tämä oli asiakkaille selviö, ja sen ympärille olemme lähteneet rakentamaan messukohteen muuta sisustusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jo ennen asiakkaiden vierailua Porin asuntomessuilla, olivat he tehneet alustavia suunnitelmia paikallisen keittiötoimittajan kanssa. Palaset eivät kuitenkaan loksahdelleet täysin paikoilleen. Porissa asiakkaat näkivät yhdessä kohteessa juuri sellaisen mattamustan keittiön, jonka he omaankin kotiinsa halusivat. Tästä seurasi suunnittelun aloittaminen alusta toisen keittiötoimittajan kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Talon keittiöstä tulee L-muotoinen ja sinne tulee myös niemeke. Niemeke on aina toisesta päästä kiinni seinässä, saareke “lilluu” keskellä lattiaa – loogista. Keittiön toimintoja mietittiin yhdessä keittiösuunnittelijan ja asiakkaiden kanssa. Asiakkaiden must-listalla oli mm. aamiaiskaappi, ja mietimmekin yhdessä erilaisia keittiön käyttötilanteita. Kuka tarvitsee mitäkin aamulla, kuka laittaa illalla ruokaa, mikä on järkevä sijainti aamiaiskaapille ja kylmälaitteille, ja mihin suuntaan ovet aukeavat. Pohdimme myös sitä, tuleeko niemekkeen ruokailutilan puoleiselle sivulle paikka baarijakkaroille vai laitetaanko sinne säilytystilaa.

Ennen kuin päädyimme lopulliseen keittiön muotoon, ehdimme miettiä myös saareketta, joka olisi sijainnut keittiössä juuri toisin päin kuin niemeke. Messukohteemme tulee olemaan siitä erikoinen, että yläkerroksen kattoa koristaa 9 upeaa lasikattoelementtiä. Saarekkeen kanssa pohdimme, miten se olisi asettunut suhteessa kattoikkunoihin – lopulta valitsemamme niemeke mukailee kattoikkunoiden suuntaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tyylillisesti mattamustasta keittiöstämme tulee simppeli, eleetön ja ajaton. Vetimiä ei ole, myös työtasot tulevat suurella todennäköisyydellä olemaan mustat, eikä työtason ja yläkaappien väliseen tilaankaan tule revittelyä. Välitilassa on ikkuna, josta on näkymä vastikään kunnostetulle historialliselle Tallisillalle. Keittiö kuvastaa hyvin asiakkaiden sisustusmakua, joka on aika minimalistinen, mustavalkoinen ja moderni.

Asiakkaamme ihastuivat mattamustaan pintaan, ja käytännönläheisinä suunnittelijoina halusimme käydä heidän kanssaan läpi sekä valitun ratkaisun hyvät ja huonot puolet.  Rasvaiset sormenjäljet näkyvät mattamustassa pinnassa aivan varmasti. Kun vetimiä ei ovissa ole, on varmaa, että ovet ”lähmääntyvät” käytössä. Hyvä puoli vetimettömyydessä on puolestaan se, että oven pinta on helpompi pyyhkiä puhtaaksi vedinten ollessa pois tieltä. Ei ehkä ideaalein ratkaisu jokaiseen lapsiperheeseen, mutta Korean asukkaiden kodinhoitotottumuksiin se on oikein sopiva!

some-asuntomessut-20

Kuten jo aiemmin tässä blogipostauksessa mainitsin, asiakkaamme halusivat keittiöön aamiaiskaapin. Kaappi koostuu yleensä avohyllyistä, laskutasosta ja säilytyskalusteesta, ja se on suljettavissa ovilla. Kaapissa on tapana säilyttää aamiaistarvikkeita. Perinteisen aamiaiskaapin vaihtoehtona asiakkaille ehdotettiin rulo-ovista kaappia, jonka sisältö olisi kuitenkin sama. Meidän asiakkaamme ei tästä innostunut, mutta on hienoa huomata, että uudenlaisia, tuoreita vaihtoehtoja on tulossa markkinoille jatkuvasti.

Tästä keittiöstä tulee varmasti asiakkaidemme näköinen ja aikaa kestävä. Tervetuloa ensi kesänä Korialle katsomaan paikan päälle Korean mattamustaa keittiötä!

 

 

Tämän postauksen kuvat on otettu Porin ja Mikkelin asuntomessuilta.