Koreaa sisustamassa: Enni Tolkki

Esittelemme tämänpäiväisessä blogipostauksessamme stylisti Enni Tolkin – muu sisustustiimi esiteltiin Korean blogissa kuluneena keväänä.

Enni Tolkki on 27-vuotias muotiin, sisustamiseen ja trendeihin erikoistunut stylisti. Häntä kiinnostaa paitsi suunnittelu, myös sen tulevaisuus: mikä ohjaa yksittäisen ihmisen kuluttajakäyttäytymistä, miksi muutosta tarvitaan ja miten muotoilija hänelle annetun ongelman ratkaisee. Enni valmistui Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta (nyk. XAMK) vuonna 2016, ja on sen jälkeen työskennellyt freelancer-suunnittelijana ja -toimittajana. Hiljattain Ennin työpöydällä on ollut asuntomessuprojektin lisäksi graafista suunnittelua, trendiraportteja ja valokuvausprojekteja. Hänen asiakkaitaan ovat yksityishenkilöt ja yritykset.

ennitolkki-4

Kiinnostus sisustussuunnittelijan ammattiin heräsi Ennin ollessa vasta 10-vuotias. Tuolloin sisustusvisioita toteutettiin Ennin isän rakentamaan puiseen Barbie-taloon, jonka tapetit ja verhot vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Barbie-nukella oli myös itse askarreltu pukeutumishuone, jossa oli väreittäin järjestelty kenkäkaappi Barbie-nuken korkokengille.

Muotoilijan tutkinnon lisäksi Ennillä on taustallaan myös kuvataiteen ja valokuvauksen perusopintoja. Moni siis yllättyi hänen suuntautuessaan opiskelemaan stylistiksi graafisen suunnittelun opiskelun sijaan. Enni koki, että muodin ja lifestylen kentällä olisi vielä parantamisen varaa, ja toivoi pystyvänsä omalla työpanoksellaan ohjaamaan kuluttajakäyttäytymistä kohti kestävää kehitystä ja parempaa maailmaa. Hän uskoo, että älyllisenä olentona ihmisen velvollisuus on toimia vastuullisesti ja muuta elämää kunnioittaen.

ennitolkki-1

Enni on pyrkinyt opiskelemaan laaja-alaisesti muotoilun eri osa-alueita aina graafisesta suunnittelusta tapahtumastailaukseen ja tällä tavalla varmistamaan osaamisensa kattavan useita eri kenttiä alati muuttuvassa design-maailmassa. Opiskelusta nauttiva Enni kahmi itselleen designer-stylistin opintojen lisäksi myös sisustusarkkitehtien opintokokonaisuuksia ja muotoiluinstituutin kesäkursseja. Isoimman ahaa-elämyksen toivat vaihto-opiskelujaksot Milanoon ja Barcelonaan, joissa hän opiskeli muotia ja trendien ennustamista. Työharjoittelu vähittäiskaupan alalla ja median parissa toi vastapainoisesti näkökulmaa ja ymmärrystä muotoilun kaupallisesta puolesta.

Uudet innovaatiot kiinnostavat Enniä ja hän on toiminut pohjoismaisena trendien spottaajana ulkomaiselle kuluttajatrendeihin erikoistuneelle yritykselle. Sana trendi tuo monen kuulijan mieleen yrityksen saada ihminen kuluttamaan enemmän. Trendit ovat kuitenkin jotain suurempaa, ja ohjaavat yllättävän monia osa-alueita elämissämme. Esimerkiksi lisääntynyt kasvissyönti, kierrätys ja kauneusleikkaukset ovat ilmiöitä, jotka ovat aivan huomaamatta muuttaneet kulttuuriamme.

ennitolkki-2

Asuntomessuprojektiin Enni päätyi puolivahingossa, kun kahvipöytäkeskustelu samalle yrittäjyyskurssille ilmoittautuneen Lauran kanssa sivusi Kouvolan tulevia asuntomessuja. Asuntomessuprojekteja sivusta seuranneena Enni tiesi, ettei kyseessä ollut pienen mittakaavan suunnitteluprosessi, mutta suuren työmäärän jakaminen työparin kanssa tuntui mielekkäältä vaihtoehdolta. Suunnittelutyö on jakautunut kaikkien osapuolten kanssa luontevasti, ja Ennin tehtäväksi on jäänyt projektin pieni hifistely: trendien kartoittaminen, uutuusarvoisien tuotteiden etsintä, somistaminen ja pienten yksityiskohtien, kuten kohteen infokylttien, suunnittelu. Monet valinnat Enni tekee intuitiivisesti, ja messukohteessa vierailu on vaikuttanut moniin tehtyihin päätöksiin. Esimerkiksi sohvatyynyt ehtivät vaihtua messutalossa peräti kolme kertaa ennen kuin suunnittelija oli niihin täysin tyytyväinen. Ennin suosikkiasia Talo Koreassa on sen ruokailuryhmä – puuseppä Pasi Pöljön tekemä epoksijokipöytä, sitä ympäröivät Gubin Beetle-tuolit ja Menun valaisin, joka on mustaa metallia ja opaalilasia.

ennitolkki-3

Vapaa-aikanaan Enni käy ahkerasti eri bändien keikoilla, opiskelee vieraita kieliä, tekee vintage-löytöjä kirpputoreilta, ja maalaa, piirtää sekä valokuvaa. Hänen lempivuodenaikansa on kesä: mikään ei ole rentouttavampaa kuin tarkkailla taivaalla lentäviä tervapääskyjä tai sukeltaa lämpimään veteen ja antaa sen kohinan peittää ympäröivä häly. Tulevaisuudessa Enniä kiinnostaisi työskennellä erityisesti trendien parissa ja asua kenties ulkomailla, tarkkaillen uusia ilmiöitä pohjoismaalaisen vinkkelistä. Ehkäpä jossakin, jossa on ikuinen kesä.

Tulevina viikkoina esittelemme Korean blogissa kuvia valmiista sisustuksesta ja lisäksi muutamia yhteistyökumppaneitamme – pysykää siis kuulolla!